lauantai 1. joulukuuta 2018

Kihlakuvaukset

Olen aina halunnut, että sitten kun kihloihin menemme, otettaisiin meistä kihlakuvat! Ei mitään studiokuvia, vaan jossain luonnossa. Kun kihlaus tapahtui, oli syksy juuri parhaimmillaan ja puut täynnä värikkäitä lehtiä. Kaikennäköisistä aikataulusotkuista johtuen pääsimme kuitenkin kuvaamaan tästä vasta muutaman viikon päästä. Ja silloin puut olivat tiputtaneet jo lähes kaikki lehdet.

Mekko kihlakuviin löytyi KappAhlista

Onneksi olimme siskoni kanssa käyneet katselemassa erilaisia kuvauskohteita jo valmiiksi, sillä päivänvaloa meillä oli jäljellä muutama hassu tunti ja Pohjanmaalla kun välimatkat ovat tunnetusti vähän turhan liika pitkiä. Kiirus meinasi tulla!


Kuvat otti siis siskoni. Totesimme yrittävämme ensin itse ja jos näistä kuvista ei tule tarpeeksi hyviä, turvaudutaan ammattilaiseen :D Olemme Juhan kanssa molemmat vähän vaikeina kameran edessä, joten se edes helpotti, että kameran takana on joku tuttu, jotta tunnelma pysyi melko rentona hermoilustani huolimatta. Kuvia räpsittiin lähes 300 ja niistä oli hyviä 5, mutta onneksi se on ihan tarpeeksi, yhteenkin olisin ollut tyytyväinen.. :D

Hiukseni taisivat pysyä kiharalla ehkä kahdessa ensimmäisessä kuvauspaikassa, jonka jälkeen jäljellä oli enää muutama laine. Onneksi hääkampauksen tekee joku, joka asian oikeasti hallitsee. Alla muutama noista kuvista, joista teetämme kiitoskortit kihlajaisiin.





Täysi tälläytyminen piti tietenkin käyttää hyväksi ja kävimme rankan kuvaussession päätteeksi syömässä Pancho villassa mahat täyteen.


I always knew it was you ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti