keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Me


Täälä ruudun toisella puolella kirjoittelee Jaana, 28v sosionomi(amk). Tällä hetkellä työskentelen  ohjaajana kehitysvammaisten asumisyksikössä. Juha on (ihan kohta) 33v hitsaaja ja asustelemme Pohjanmaalla. Tarkemmin sanottuna Vähässäkyrössä meidän omassa pienessä torpassa. Meidän Pienen Sievän Sievitalon blogin löytää sivupalkista.

Miten päädyttiin sitten pitämään hääblogia?

Meidän tarina ei ole perinteinen rakkaustarina. Meidän tarinassa on niin paljon erilaisia juonenkäänteitä, että useampi ihminen on sanonut "Mä niin pidän sitten puheen teidän häissä, materiaalia ainakin on." Mutta juuri noiden kaikkien juonenkäänteiden ansiosta me olemme tässä. Ja sen takia meidän tarina on mun lemppari ❣

Tarinamme alkoi vuonna 2009 suomalaiseen perinteiseen tapaan yökerhon tanssilattialta. Itse olin tuolloin kuskina ystävilleni ja meidän yhteinen tuttu tuli kertomaan, kuinka hänellä olisi hyvä mies mulle. Voi kuinka oikeassa hän olikaan... 

Vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista. Niin paljon kaikenlaista, että siitä voisi kirjoittaa romaanin. Mutta en sitä kuitenkaan tee.

Totean vain, että kaikella on tarkoituksensa. Olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen näinä vuosina, enkä malta odottaa, mitä kaikkea tulevaisuus meidän eteen tuo ❤

I always knew it was you ♡

lauantai 20. lokakuuta 2018

Viimeinkin se alkaa!

Tervetuloa seuraamaan häidemme järjestelyä pohjanmaalle syksyllä 2020!

Blogin aloittaminen on ollut ajatuksissa jo vuosia, mutta tämä häähömppä ei kuitenkaan ole kehdannut aloittaa ennen kihlausta. Nyt blogiin on täysi oikeutus, sillä vastasin myöntävästi Juhan kosintaan 11/10/18. 

Blogista tulee samalla päiväkirja ja saan parhaiten kaikki muistot talteen, näitä on varmasti mukava lukea vielä vuosienkin päästä!

Instagramista löytyy myös ajankohtaista matskua käyttäjä @seolitainasina

Tervetuloa❣